Kirjoitettu

Pukeutumisohjeita juhliin ja kasinolle

Pukukoodi kertoo sen, miten juhlavieraan odotetaan pukeutuvan tullessaan juhliin. Koodin tarkoituksena on helpottaa oikeiden vaatteiden valintaa ja myös välttää kiusallisia tilanteita, joita voisi syntyä silloin, jos osa vieraista olisi pukeutunut liian juhlallisesti ja osa liian arkisesti. Liian kryptinen pukukoodi ei auta vieraita, joten onkin syytä käyttää yleisimmin käytettyjä pukukoodeja.

Frakki ja juhlapuku

Kun kutsuun on kirjoitettu pukukoodiksi iltapuku tai frakki, odottaa kutsuja sinun pukeutuvan erityisen juhlallisesti. Frakki on kaikkein juhlallisin pukukoodi ja frakkia käytetään esimerkiksi juhlakonserteissa, akateemisissa tilaisuuksissa ja itsenäisyyspäivän juhlavastaanotolla.  Juhlapuku ei voi olla mikä tahansa juhlallinen puku. Miehet pukeutuvat frakkiin tai vaihtoehtoisesti sotilaspukuun. Frakin voi tarvittaessa vuokrata, sitä ei ole pakko ostaa yhtä tai muutamaa käyttökertaa varten. Huomaathan, että et voi korvata frakkia smokilla tai tummalla puvulla. Juhliin voi myös mennä juhlavassa kansallispuvussa. Puvun kanssa käytetään valkoista liiviä. Akateemisiin juhliin puetaan frakin kanssa musta liivi. Naiset pukevat pitkän juhlapuvun. Polvipituiset juhlamekot jätetään kotiin. Helman alta saa pilkottaa vain kengät. Puku saa olla avonainen, ja sen kanssa käytetään siroja korkokenkiä ja olkahihnatonta laukkua. Hihattoman juhlapuvun kanssa voi käyttää pitkiä käsineitä viimeistelemään asun. Korut valitaan asun tyyliin sopiviksi, kuten kampauskin.

Smokki ja iltapuku

Smokki kuuluu illan juhlapukeutumiseen. Smokki voi olla joko musta tai tummansininen. Kengät ovat joko siistit mustat matalat kengät tai lakerikengät. Mustat tai valkoiset henkselit kuuluvat asuun kuten myös musta solmuke tai rusetti. Paita on valkoinen, mutta joko smokkipaita sellainen, jossa on suora vekki. Tavallinen valkoinen paita ei sovi käytettäväksi smokin kanssa. Valkoinen smokki kuuluu etelään ja veneeseen. Joskus kesäisissä ulkotilaisuuksissa voi käyttää smokkia. Naisella pukukoodi iltapuku tarkoittaa yksi- tai kaksiosaista iltapukua. Iltapuku voi olla lyhyehkökin mutta myös täyspitkä iltapuku sopii juhliin hyvin. Iltapuvun kanssa käytetään aina sukkahousuja. Korut ja kampaus valitaan iltapukuun sopivaksi, ja ne viimeistelevät tyylikkään juhlijan. Frakki ja smokki ovat liian juhlallisia kasinolle.

Jos sitten kotona laittaa smokkia päälle ja istuu tietokoneen äärelle vaikka pelailemaan niin onneksi kasinot tarjoavat taas ilmaiskierrokset 2020 entiseen aktiiviseen tapaansa.

Tumma puku

Miehille tumma puku sopii kaikkiin juhliin. Puku voi olla musta, tummanharmaa tai tummansininen. Voimakkaita kuvioita tulisi kuitenkin vältellä. Erityisen juhlalliseksi asun saa, kun yhdistää pukuun valkoisen paidan ja hopeanharmaan solmion. Asun voi viimeistellä valkoisella taskuliinalla. Hienoille kasinoille voi mennä tummassa puvussa. Musta solmio sopii ainoastaan hautajaisiin. Perhejuhlissa paita voi olla värillinen. Nainen pukeutuu hienostuneeseen leninkiin, jakkupukuun tai tyylikkääseen housuasuun. Hameen helma voi olla lyhyehkökin. Juhlallisissa tilaisuuksissa nilkkapituinen mekko on varma valinta. Mikäli juhlat ovat illalla, pukeutuu nainen niihin iltapukuun. Virallisissa tilaisuuksissa mekon on hyvä olla hillityn värinen, mutta epävirallisissa tilaisuuksissa asu voi olla värikäs. Kampaus on tyylikäs ja asuun sopiva. Kengiksi sopivat klassisen kauniit avokkaat.

Smart casual

Epävirallinen smart casual-pukukoodi tarkoittaa hienostunutta arkipukeutumista. Se on tyypillinen perhejuhlien, tupaantuliaisten ja yritystilaisuuksien pukukoodi. Asun valintaan vaikuttaa tilaisuuden aika ja juhlien tyyppi. Miehille sopii tyylikäs puku ja siisti paita. Solmio jätetään kotiin. Takin alle voidaan pukea myös ohut poolo. Vaihtoehtoisesti kauluspaidan kanssa voi pukea neuleen. Rentoon yläosaan voi yhdistää suorat housut. Farkut eivät kuitenkaan sovi tilaisuuteen. Nainen voi laittaa päälleen siistin jakkupuvun, mekon tai suorat housut neuleen tai tyylikkään puseron kanssa. Värimaailma on hillitty, räikeitä värejä vältellään myös meikissä. Kimaltavat ja läpinäkyvät asut eivät istu smart casual-pukukoodin luonteeseen. Liikaa juhlallisuutta tulisi myös välttää. Tavalliselle kasinolle mennessäsi smart casual-pukukoodin mukainen asu on riittävä.

Kirjoitettu

Tiimivaatteet, joukkueasut, työvaatteet, luokkavaatteet – asusteet logoilla ja teksteillä

Onko teillä tarve vaatteille, joissa on oma merkintänsä? Logo, firman nimi, slogan? Kuvaa tai tekstiä, yhdellä värillä tai monella värillä? Paidat, housut, takit, pipot, lippikset, myös työvaatteet huomiovärein.

Mainosteippaamo OmaLogo Lohjalta toimittaa vaatteet sekä noutona Lohjalta, tai postitse tai matkahuollon kautta ympäri Suomea. Omalogolla on asiakkaita Helsingistä Ouluun.

T-paita halutulla merkinnällä

Painetut t-paidat. Nopea toimitus ja painatus. Ei minimitilausmäärää. 100% Tyytyväisyystakuu! Lyhyt- ja pitkähihaiset. Aikuisten & lasten kokoja – ja mikä parasta, voit käyttää verkkokauppaamme tarjouksen tekemiseen osoitteessa https://omalogo.skypro.fi

Painettu t-paita soveltuu niin lahjaksi ystävälle kuin työvaatteeksi oikeastaan mihin tahansa liikkeeseen. Kauluspaidatkin löytyvät mainosteippaamosta yrityksen omalle logolle ja samoin erikoisvaatteet esimerkiksi ravintolaan ja kahvilaan. Myös mainoslahjana vaate on erinomainen, mainosteippaamo tekee myös mainoslahjoja, joissa on oma logonne ja lahjan saajan logo – jos haluatte nimenomaan sellaisen – painatettu paita kestää oikein pestynä konepesua.

Tutustu ja pyydä tarjous! Kattava tuotevalikoima. Nopeat toimitukset. Brändit mm: Helly Hansen, Russell, TeeJays, Fruit of the Loom, Sporo, Results, Quadra, Beechfield, AD, Henbury, Holebrook ja Premier.

Takit logolla ja halutulla tekstillä

Painettu takki soveltuu lahjaksi asiakkaalle ja ystävälle niin vapaa-ajanvaatteeksi kuin työvaatteeksi ja takeissa löytyy vaihtoehtoja kevyistä liiveistä, kevyiden huppareiden kautta kymmeniin erilaisiin takkeihin ja työtakkeihin huomiovärein, ja kaikkiin takkeihin on mahdollista painaa yrityksen logoa ja tekstejä joko yhdellä tai monella värillä – painatettu takki kestää oikein pestynä myös konepesua.

Esimerkiksi: Bionic softshell on innovatiivinen takki, jossa yhdistyy kestävyys ja ympäristöystävällisyys. Materiaalin valmistuksessa ei ole käytetty fluoria eikä pvc:tä. Bionic softshell on täydellinen valinta moderniksi ja tyylikkääksi tiimitakiksi – hinnat alkaen logon kanssa 79,90e + alv/kpl

Luokalle oma collegepaita

Mainosteippaamo OmaLogo on tehnyt myös koululaisluokille omia luokka- ja tapahtumapaitoja siinä missä joukkueille ja seuroille. Minimimäärät ovat yleensä 8 kappaletta, mutta myös yksittäispaitoja ja takkeja painetaan työlistan ja -jonon mukaisesti. Varsinkin luokan oma collegepaita amerikkaiseen tyyliin on saatavilla ja mahdollista – kannattaa kysyä tarjousta myynti@omalogo.fi

Painata paidat, puserot, svetarit, ym.tekstein, grafiikoin tai omin valokuvin.  Laadukkaat tekstiilipainatukset t-paitaan ja huppariin. Tuotanto Suomessa, Lohjalla.

Huomiovaatteet mainosteippaamosta

Syksyllä, talvella, keväällä ja aina pimeällä liikuttaessa, on se sitten kadulla tai töissä – joskus tarvitaan erilaisia huomiovaatteita. Mainosteippaamo Omalogosta saat huomioliivit, takit ja housut omilla teksteillä ja logoilla kohtuullisen nopealla toimitusajalla.

Uutuus! ravintolapaketti

Mainosteippaamo OmaLogo on toimittanut paljon erilaisille ravintoloille, autoteippaukset, ikkunateippaukset, ruokalistat, sisämainokset, mainosständit, ravintolatyöntekijän vaatteet ja essut, että OmaLogo voi tehdä kokonaisvaltaisen tarjouksen sisältäen kaikki teippaukset ja työvaatteet henkilökunnalle – yhdestä paikasta, samalla tilauksella. OmaLogo toimittaa myös uuden logon, jos sellaista ei ravintolalla vielä ole.

Mainosteippaamosta laukut logoilla

Mainosteippaamo OmaLogo tarjoaa valikoimistaan myös erilaisia laukkuja pienistä laukuista isoihin, ja jälleen logolla tai nimellä varustettuna tai aivan sellaisenaan. Laukkuja on niin ns. dancelaukuista, putkikassien kautta reppuihin ja isoihin matkalaukkuihin. Kannattaa kysyä lisää, jos olette ostamassa omalle tiimille tai porukalla laukkuja.

Lippis ja paita/takki paketti

Mainosteippaamo OmaLogosta saa myös lippikset ja takit ja paidat samaan pakettiin. Miksi tilaisit useammasta paikasta, kun voit saada kaikki yhdellä kertaa samalta toimittajalta. Jos tarvitset, Omalogo suunnittelee painatuksen ja vaikka koko uuden logosi tilaukseesi sisältyen. Kysy vain tarjousta.

Kirjoitettu

Motivaatiopaidat OmaLogosta

Mikä on motivaatio t-paita?

Motivaatiopaita on yleensä joukkueelle, tiimille, ryhmälle teetetty ja tilattu paita, joka toimii apua ryhmäytymisessä ja tavoitteiden asettelussa – motivoinnissa.

Motivaatio on oleellista, jotta voimme saavuttaa päämäärämme. Motivaatio on se meitä ajava voima, joka kumpuaa itsestämme ja joka auttaa meitä ylittämään esteet, suoriutumaan töistämme ja saavuttamaan onnistuneesti sen, minkä haluamme saavuttaa.

Ole positiivinen, sitoudu, kilpaile ystävällisellä tavalla, pidä päiväkirjaa, visualisoi päämääräsi, löydä inspiraatio päivittäin ja muista palkita itseäsi.

Ole positiivinen, sitoudu, kilpaile ystävällisellä tavalla, pidä päiväkirjaa, visualisoi päämääräsi, löydä inspiraatio päivittäin ja muista palkita itseäsi.

Motivaatio kasvaa tekemällä, ei odottamalla.

Tilaa tiimillesi omat motivaatiopaidat

Valitse teksti, valitse paitamalli ja tee tilaus. Teemme jokaisesta tilauksesta erilaisen, eli valittuasi paidan ja tekstin, saat parissa päivässä sähköpostiisi 2-3 eri mallia värikarttoineen, joista voit valita lopullisen tilauksesi!

MINIMITILAUS on 8 kpl!
Alla esitetyt hinnat sisältävät lähetyskulut Suomeen.

Tekstimallit (tai kerro meille oma tekstisi)

  1. Make it happen
  2. Stop dreaming start doing
  3. No pain, no gain
  4. Hustle hard
  5. Stay positive, work hard, make it happen
  6. Valmiina voittoon
  7. Elä hetkessä
  8. Eteenpäin on ainoa suunta
  9. Hard work pays off
  10. Nothing will work unless you do
  11. Kaikki asiat ovat vaikeita ennen kuin ne ovat helppoja
  12. Work will win when wishy washy wishing won’t
  13. Live what you love
  14. Jos haluat tarpeeksi, teet mitä tahansa saadaksesi haluamasi
  15. Voittaja keksii keinot, häviäjät selittelevät
  16. En luota onneen, luotan kykyihin
  17. Tavoite ilman suunnitelmaa on vain haave
  18. Suuret unelmat alkavat pienestä
  19. Oikea aika on nyt
  20. Sano vähemmän, tee enemmän
  21. I can (‘t), do it
  22. Try Again
  23. Yritä uudelleen

Valitse paitamalli

PITKÄHIHAINEN BASEBALL TEE 32,90

• Materiaali: 100 % rengaskehrättyä kampapuuvillaa
(Heather Grey: 85 % puuvillaa, 15 % viskoosia)
• Paino 185 g/m²
• Muotoiltu malli
• Tuplakutistettu kangas
• Raglan hihat

BASEBALL T-PAITA 21,90

• Materiaali: 100 % Belcoro®-kudottua puuvillaa
• Paino: white 160 g/m², värilliset 165 g/m²
• Kontrastivärinen kaulus ja raglanhihat
• Ribbikaulus, sisältää Lycraa®
• Kaksoistikkaukset kauluksessa, hihoissa ja helmassa

SUPER PREMIUM T-PAITA  17,90

• Materiaali: 100 % Belcoro®-kudottua puuvillaa.
Heather grey: 97 % puuvillaa, 3 % polyesteriä
Ash: 99 % puuvillaa, 1 % polyesteriä
• Paino: white 190 g/m², värilliset 205 g/m²
• Puuvilla/Lycra® kaulus vahvistetulla niskasaumalla
• Tiheä neulos takaa onnistuneen painojäljen
• Vahvistetut olka- ja niskasaumat
• Kaksoistikkaukset kauluksessa, hihoissa ja helmassa
• Pesu 60°C

VALUEWEIGHT T-PAITA 14,90

Euroopan myydyin T-paita tarjoaa parhaan hinta-/laatusuhteen.

• Materiaali: 100 % Belcoro® -kudottua puuvillaa
Heather Grey: 97 % puuvillaa, 3 % polyesteriä
Ash: 99 % puuvillaa, 1 % polyesteriä
Meleeratut värit: 50 % puuvillaa, 50 % polyesteriä
• Paino: white 160 g/m², värilliset 165 g/m²
• Puuvilla/Lycra® kaulus vahvistetulla niskasaumalla
• Tiheä neulos takaa onnistuneen painojäljen
• Kaksoistikkaukset kauluksessa, hihoissa ja helmassa
• 3XL-5XL koon paidoissa on sivusaumat

Sporttipaidat

PERFORMANCE TEE 32,90

• Materiaali: 100 % mikropolyesteriä
• Paino: 150 g/m²
• Siirtää kosteuden iholta ja kuivuu nopeasti
• Tyylikkäät litteät päälitikkaukset

CONTRAST COOL T-PAITA 29,90

• Materiaali: 100 % polyesteriä
• Paino: 140 g/m²
• Raglanhihoissa kontrastiväri edessä ja takana
• Neoteric™-kangas siirtää kosteuden iholta kankaaseen, josta se haihtuu nopeasti
• UPF 30+ UV suoja

    Saat meiltä tämän jälkeen 2-3 vedosta haluamastasi paitamallista ja tekstistä. Vasta mallin hyväksynnän jälkeen syntyy tilaus.
    HUOM! Minimimäärä 8 kpl!